Poika.

Olen sekaisin.

Miksei se kirjoita blogiaan

Olen ihmishylkiö, katselen prinsessapukuja päivä toisensa jälkeen. Veitsi iskeytyy yhä syvemmälle haavaan, sitä käännetään ja vuodatetaan verta. Äiti oli oikeassa, mutta hymyillen en myönnä. Eihän se minua koske, jäädyn ihan mielelläni salin reunalla yksin.

En siis syö. Kaksi päivää pelkkiä nesteitä, ja vaaka kirkuu kun luku vain kasvaa. Aivoni turtuvat. En edes halua opetella elämää. Lumihiutaleet paiskovat kasvoja, eivät pääse lävitseni ja kuolevat ruumiinlämmössäni.

Raadellut kädet, ranteet ja kämmenselät. Keijun pieni, suloinen kissa verenhimoisesti tarttui kynsillä ja hampailla kiinni. Vatsa protestoi ideaani paastoilla liian pitkään ja me Keijun kanssa naurettiin, puhuttiin ruoasta ja naurettiin.

Ei me olla niinkuin muut, meistä ei koskaan tule niinkuin muut.