Elämä jatkuu ja kyllä se muihinkin sattuu

Ruusun piikkejä paljaiden jalkojen alla. Ei saisi pysähtyä, mutta maailmani tuuli ei pysty työntämään minua eteenpäin. Olen jo kasvanut liian suureksi. Kehoni huutaa kivusta, silmäni vuotavat tyhjiksi kyynelistä ja rakkauden kevät olikin harhaa, turtuneen mieleni hallusinointia.

Ruhjotut rystyset

Hirviö. Mitä se tekee vieläkin vierelläni, puristaa liian kovaa kädestäni, satuttaa. Kun aloitin, en tiennyt jääväni tähän. Yritän unohtaa, pestä ajatukset käsisaippualla lavuaarista alas. Mutta ei se onnistu. Olen vieläkin tässä, mikään ei muutu, ei edisty.

Kierrän kehää, elämäni pyörii karusellissä mutta minä voin jo pahoin. Haluan sen ja tuon ja seuraavaksi hänet, jokaisen vuorollaan tiputan pois. Minullahan on jo Hirviö, ensirakkauteni. Tämä elämäntapaiseni, säälittävä maailmani ei herää horroksestaan. Ei vaikka asfaltti jo kuivuu ja pian muuttolinnutkin palaavat.

Ystävieni hymyt ovat kauniimpia kuin koskaan, nauruni on sama kuin kolme vuotta sitten.