Helvetti

Vittu mä olen niin väsynyt. Vaihtuisi jo maisemat. Vaihtuisi jo taivas ja aurinko ja pilvet, en jaksa tätä enää. Jokainen liike kohti elämää tuntuu liian raskaalta. Haluan lojua lattialla. Sulkea silmät. Painua pois. 

Se haluaa kaatua lumeen ja jäädä sinne makaamaan

Sanat loppuvat. Ikuinen kyynelten virta ei. Olen niin kyllästynyt.

Tuijotan heijastustani pimeastä ikkunasta. Kuka tuo on

Ensin se paloi. Poltti kaiken, jokaisen muiston ja aivosolun ja sydämen sykkeen. Jäljelle jäi tuhka, kevyt harmaa tuhka, jonka voi puhaltaa ilmaan ja se katoaa ikuisiksi ajoiksi. Ennen sitä puhallusta, on vielä kasassa. Tuhoutunut, mutta kasassa. Jäännökset lopettaa savuamisen. Ilmavirta osuu jääpuikkoina ohikävelijään. Se kaatuu maahan ja kuolee.

Omituiset mielikuvat leikkivät hippaa muistojeni kanssa. Silmiäni pidän puolillaan, viikon teema on arvausleikki: hengitätkö unta vai oletko oikeasti siinä?

Vihaan talvea.

Korkealla aurinko joka ei lämmitä ja linnut jotka eivät näe eteensä. Takana öitä joiden merkitys hukkui silmänräpäyksiin. Ja päiviä joita en muista. Hymyjä joista en nauti, kipuja jotka sulautuvat yhdeksi mössöksi kasvamisen tuskani kanssa. Tarvitsen sähköshokkeja, hei opettaja, mistä niitä saisin ? 

Sun sanat kaikuu yhä mun päässä, jos kaiken muun unohdan, niin ne jää aina kellumaan mieleeni

 

 

 

 

Paniikki. Ilmavirta keuhkoissa, happi ei tartu verenkiertoon. Silmissä sumenee. Laiturilla on vain minä ja hän. Kaadun polvilleni, kehoni on turtunut. Tartun häntä pohkeesta. Anna anteeksi. Minun piti olla jo poissa. Anna anteeksi. Ja hänen silmänsä, tummat, myrkyttyneet vihasta. Inhosta minua kohtaan. Taivas on tumma, aivan kuin se repeäsi kohta ja palaset valuisivat päällemme. Pimeys, veden kohina. Helisevää ääntä.

 

Viimeöinen itsemurha yritys. Uni hakkaa muistoissa, pian se haihtuu. Mitä minulla olikaan mukanani. Ilmapalloja ja alkoholia ja lääkkeitä. Musta ja valkoinen oli syövyttänyt maailmasta värit. Näin sieluni, molemmat puolet. Ihmisinä. Toinen nauroi, toinen vihasi. 

shh..ihan hiljaa ettei me herätetä enkeleitä

Löysin sen sieltä sun blogista..mitä sä et olekkaan kirjottanut aikoihin.. Mutta mitä saisin oksennettua pienestä pääkopastani tekstiksi. Puhuminenkin takeltelee. Eihän, ei se takeltele kun ei mitään sanokkaan. Jäniksetkin, ne ovat hiljaa. Ne eivät puhu sanoilla. Ne puhuu katseilla, eleillä, liikkeillä.

Mitä muka sanoo jänis? Eihän se mitään sano. Mutta onko sillä edes mitään kerrottavaa..

Elämä jatkuu ja kyllä se muihinkin sattuu

Ruusun piikkejä paljaiden jalkojen alla. Ei saisi pysähtyä, mutta maailmani tuuli ei pysty työntämään minua eteenpäin. Olen jo kasvanut liian suureksi. Kehoni huutaa kivusta, silmäni vuotavat tyhjiksi kyynelistä ja rakkauden kevät olikin harhaa, turtuneen mieleni hallusinointia.