Paniikki. Ilmavirta keuhkoissa, happi ei tartu verenkiertoon. Silmissä sumenee. Laiturilla on vain minä ja hän. Kaadun polvilleni, kehoni on turtunut. Tartun häntä pohkeesta. Anna anteeksi. Minun piti olla jo poissa. Anna anteeksi. Ja hänen silmänsä, tummat, myrkyttyneet vihasta. Inhosta minua kohtaan. Taivas on tumma, aivan kuin se repeäsi kohta ja palaset valuisivat päällemme. Pimeys, veden kohina. Helisevää ääntä.
Viimeöinen itsemurha yritys. Uni hakkaa muistoissa, pian se haihtuu. Mitä minulla olikaan mukanani. Ilmapalloja ja alkoholia ja lääkkeitä. Musta ja valkoinen oli syövyttänyt maailmasta värit. Näin sieluni, molemmat puolet. Ihmisinä. Toinen nauroi, toinen vihasi.
Olin alkuun ihan älyttömän iloinen kun huomasin että olit taas kirjoittanut pitkästä pitkästä aikaa. Mutta siis mitä ihmettä, mitä olet yrittänyt tehdä itsellesi? Kultapieni, älä alistu tuohon ajatukseen, että voisit vain lähteä. Et vain voi lähteä. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, joihin se sattuisi aivan loputtomiin. Minuunkin se sattuisi kamalasti. Käytkö missään juttelemassa? Olet niin ainutlaatuinen, älykäs lahjakas tyttö, ettet saa edes harkita tuollaisia. Nyt aikuisten oikeasti, älä tee noin!
VastaaPoistaVoi chrystal, olen niin otettu viestistäsi..kiitos ihan hirveästi sanoistasi (:
PoistaMutta. Harvemmin on päiviä, kun en näe silmissäni kuinka vain jään raitiovaunun tai metron tai junan tai rekan alle. Harvemmin on päiviä, kun en toivo että liikennevaloissa olisi jotain häikkää juuri kun minä kävelen suojatien yli. Enhän voikkaan vain lähteä, enhän pysty riistämään henkeä itseltäni. Enhän ole niin rohkea, en niin vahva, enkä varsinkaan niin varma. Ainut asia, minkä tunnen varmasti, on että nyt on jo liian huono olla. Mutta en tiedä, kuinka pitkälle tuo tunne minut vie..
Ethän riko lupaustasi piiperöiseni, etkö muista, älä ilman minua.
VastaaPoistaEn tietenkään. Me ollaan tässä yhdessä.
Poista