Syksy soittaa kultaisia säveliä

Kirpeä ilma ja terävä auringonpaiste, vasta herännyt Helsinki. Ruska on lakseutunut, kruunaten kaupungin kauneimpaan loistoonsa. Mietin, sovinko minä katukuvaan ? Uskon pilaavani täydellisen harmonian, johon rakastun hetki hetkeltä enemmän. Mahdottomilta tuntuneet kaksi päivää liukuivat helposti onnistuen silmieni ohi. "Ei kiitos, söin juuri. Ei minulle, ei tee mieli, ei ole nälkä. Juurihan minä söin. Ei, kiitos vain." Vain lasinen ihmisarvon mittari, tarkka onnistumisen tai epäonnistumisen saneleva lauantairutiini jäi pois. Harmittaa.

Tädin syntymäpäivät, täysin turhan syömisjuhlan vältän sanomalla korostetun pettyneesti, että on luettava kokeisiin, en millään ehdi. Olen pahoillani. Kaunotar vaatii minun jäävän kotiin, ettei suuhun vain eksyisi mitään myrkyllistä. Ja minä, kaikessa itsekeskeisyydessäni, haluan nöyrästi totella, kuuliaisesti kieltäytyä, vastalauseitta korvata kakun lihaskunnolla.