Varjoista näkee, kuka elää ja kuka ei

Turvaruokaa suuren suuria määriä, pelastavat pahimmalta. En sorru, en edes yksin kotona, vaikka keinuttelenkin itseäni rajalla, vaarassa pudota väärälle puolelle. Mutta vain turvallisia ruokia, vähäkalorisia, sokerittomia, rasvattomia, kunhan et popsi äidin herkkuja poskeesi, ethän halua tuntea rasvaa sormissasi !

Täydenkuun ja katulamppujen kalsea valo, valkoiset kuulokkeet korvilla. Vastaantulijat ei arvaa, ei ne tiedä mikä tyttöä vaivaa. Miksi se hymyilee, varoo katseiden kohtaavan kenenkään kanssa, hyppelee portaat juna-asemalla, tuulen sattuessa painautuu syvemmälle kaulaliinan syövereihin. Keijun uusi asunto on täydellinen, sisälläni, se ääni kuiskii, tarvitsen juuri sellaisen ! Kukaan ei vahtisi eikä pakottaisi, ei näkisi tai kuulisi huutoa. Kukaan ei haukkuisi ja arvostelisi, hiljaisuus kaikuisi korvissa. Olisi rauha ja yksinäisyys täydellisiä.

Vaniljan tuoksuinen, maultaan mieto, mutta pehmeä tee lempimukissa ja untuvapeitto kiedottuna ympärilleni. Hetki hymyilee, vain veljen kolina ja puheensorina on ainut, mikä aistejani häiritsee. Ja kun äiti astuu sisään taloon, kauniin hento ja hauras saippuakupla puhkeaa. Jos olisin gerbiili, kuolisin stressiin.