Viimeinen leikkini on Kaunotar ja Hirviö

Maisemaa peittää pehmeä huntu, sumu maalaa talot piiloon, aurinko on kadonnut taivaalta. Aamulla ulkoilma on kylmä isku vasten kasvoja, mutta haluankin kylmän saartavan minut, pesivän sisälleni ja levittäytyvän koko kehooni. Toivon kontrollin valtaavan minut, vievän mukanaan kivun ja kylmän kautta laihuuteen, olen ollut jo liian monilla kiertoteillä.

Jälleen näen itseni kivimöhkäleenä, harmaana ja painavana. Mikään ei läpäise lihavuuttani, mikään ei muokkaa minusta hentoa tai särkyvää tai lasista. Olen yhä uudestaan kivimöykky, pysyn paikoillani, en koskaan lennä. Olen ruma, kylmäväristykset juoksevat luita pitkin läpi kehoni, pilkkaavat minua, kuinka en koskaan oikeasti pääse syömisen aiheuttamista rasvakerroksista eroon. Olen kivimöhkäle keskellä metsää, jonne epätoivo sataa tennispallon kokoisina rakeina.