torstai 17. marraskuuta 2011

Ihan yksin pimeässä, eikä edes heijastinta





Kissaneiti, terveystarkastus, juonittelua, uhkauksia, koululääkäri, shokki, itkuisia sanoja puhelimessa, kyyneleitä..voi niin paljon kyyneleitä, vielä tulossa verikokeet, kontrollikäynti, lähete poliklinikalle ja valheita. Ahdistus iskee polttelevan kuumana hyökyaaltona, sisältä olen tulessa ja iho palovammoilla. Minut on hakattu mustelmille, makaan märällä asfaltilla avuttomana. Yhtäkkiä kaikki on paljastunut, ainakin melkein. Olo on alastomaksi riisuttu, nöyryytetty ja voimaton.

Kuinka ne olettaa, että osaan päästää irti ? Että pystyn rakentamaan uuden elämän ? Että nousen pinnalle, kun jalkoihini kahlitut kivetkin ovat jo pudonneet pohjamutaan, keuhkot täyttyvät suolaisella vedellä. Vieläkö ne luulevat saavansa minut takaisin ? Miksi ? 

3 kommenttia:

  1. Kiitos paljon kommentistasi♥ Paljon lämpimiä halauksia sinne suuntaan, toivottavasti sulla on nyt mennyt paremmin♥

    VastaaPoista
  2. Voimia sinulle! Koita jaksaa ja pärjäillä siellä! ♥

    VastaaPoista
  3. Vaikka ne eivät luulisi että saavat sinut pinnalle, ne uskovat siihen, ihan vain koska haluavat sitä niin kovasti.
    Mäkin haluan uskoa, että saat vielä kohota myrskyävän meren ylle. ♥

    VastaaPoista