Kuusisataa kaloria on liikaa

Kaupunki on unenpöpperössä, se availee silmiään, saa juuri ja juuri päänsä ylös tyynystä. Ilma on jäätynyt sen nukkuessa, nenä on tukossa ja kylmä väristelee varpaissa. Helsinki katselee auringon nousua ja haukottelee syvään. Muutama varis lentää taivaan poikki, kultaiset säteet häikäisevät silmiä kaupungin nostaessa katseensa  ylös, pyristellessään irti yön otteesta. Sen syleilyssä nukkuvat unikeot ja sen herättävät aamuvirkut, se hymyilee helsinkiläisten huomenille.

Oli kai tyhmää luulla ansaitsevansa jotain enemmän. Olenhan vain Kaunottaren ja Hirviön leikkikalu. Ja se on tunne kun lapsi näkee ensimmäistä kertaa luontodokumentissa, kun suloinen ja suuri silmäinen antiloopin vasa jää ison ja ilkeän ja epäreilun leijonan tassuihin, ja ne tassut raatelevat pikkuparan rikki.

Niin se hymyn ja naurun takana raastaa niskaa ruostuneella juustohöylällä, kun jättää vanhojen tanssit väliin, koska ei ole tyttö, joka voisi esiintyä mekko päällä koulussa. Ei ole tyttö, johon pojat ihastuisi tai josta toiset tytöt olisivat kateellisia. Ei ole tyttö joka kuulee kehuja ulkonäöstään. On tyttö, jonka heijastus on ei kelpaa. Liialliset kuusisataa kaloria tyrkkivät nälän pois vatsasta, tekevät heijastuksesta yhä suuremman, kelpaamattomamman. Ruoka irvistelee ivallisesti, kuiskaa eihän kukaan olisikaan halunnut ryhävalaan kanssa tanssia, ei yksikään.

Voi kuka potkisi itsesäälin irti minusta ? Hakatkaa niin kovaa kuin voitte, se vuotaa veren mukana pois, kuluu mustelmilla, katoaa aivotärähdyksellä. Leikatkaa se puukolla irti, ja ottakaa kyyneleet mukaan.